Usein kysytyt kysymykset eli UKK


Keräämme tähän ihmisten tavallisimmin esittämiä kysymyksiä, joita sukupuoleltaan moninaiset saavat vastatakseen - ja tietenkin myös mahdollisimman selkeitä vastauksia.



- EIKÖ TRANSSEKSUAALISUUS OLE MIELISAIRAUS?
- Transsukupuolisuus ei ole mielisairaus eikä mielenterveyden häiriö, vaikka sen diagnoosi sijaitseekin vielä tällä hetkellä ICD-10 -tautiluokituksen mielenterveyspuolella. Sijainti johtuu siitä, että voidakseen saada trans-diagnoosin henkilö joutuu käymään perusteelliset psykiatriset tutkimukset läpi siksi, että voidaan nimenomaan varmistua siitä, että kysymyksessä EI ole mikään mielenterveyden häiriö. Se on siis vain erotusdiagnoosiensa lähettyvillä.
Toinen oleellinen syy, miksi diagnoosi on siinä luokituksessa, on se, että lääkärit ja tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen ts-ilmiöön johtavista geneettisistä syistä, sillä niitä vaikuttaa olevan useitakin. Luokituksen muuttamiseen tarvittaisiin jokin seikka, joka on selvästi "yli muiden". Mahdollisesti se kuitenkin jossakin vaiheessa tullaan siirtämään jonnekin hormonaalisten tai neurologisten poikkeamien joukkoon.
Kolmas syy tähän outoon sijoitukseen on latinan- ja englanninkieliset harhauttavat termit (sex, sexualismus) ja vielä menneen vuosisadan alkupuoliskonkin käsitykset, että kaikki, mikä koskettaa sukupuolta tai genitaaleja, on myös seksiä ja että kaikki, mikä on seksiä, on psykologiaa. Ja tietenkin myös siitä, että kaikki, mitä ei ymmärretä, ovat psykiatrisia poikkeamia.
Oivallisen kiteytetysti onkin todettu, että transsukupuolisuus on tiettävästi ainoa psykiatrinen diagnoosi, jonka saadakseen on voitava todistaa olevansa mieleltään täysin terve.

- AUTTAAKO TERAPIA TRANS-TUNTEMUKSIIN?
- Joillekin "auttaa" joksikin aikaa eli saa kieltämään ilmiön olemassaolon, mutta koska syy ei ole psykiatrinen, ei hoitokaan voi olla. Tietenkin sellaisilla henkilöillä, joilla todellakin on kysymys jostakin muusta kuin transsukupuolisuudesta (esim. psykoosi), on varmaan terapista hyötyä. Valitettavasti hyvin moni ts, jota on koetettu pakolla tai puolipakolla terapoida tästä ilmiöstä irti, on sen terapian tuloksena saanut mielenterveysongelmia.
Kuvittaanpa esimerkin vuoksi, että kun joku on raskaana, niin lääkäri passittaisi tämän psykiatrille sanoen: "Sinähän olet ihan pervo ja sekaisin..." Kummassakaan tapauksessa kyseessä ei ole varsinaisesti sairaus, vaan tila, joka useimmiten vaatii jonkinlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä ja seurantaa. Kun tila on sitten hoidettu kuntoon, se jää historiaan, mutta sen jälkeinen elämä on "jonkin verran" erilaista kuin aiemmin. Kummassakin tapauksessa "hoidettu" henkilö on persoonana edelleen sama kuin ennenkin, vaikka toinen on jakautunut kahdeksi yksilöksi (synnyttänyt) ja toinen on saanut uuden henkilötunnuksen ja saanut jotakin korjauksia habitukseensa niin, että muutkin tajuaisivat, mitä sukupuolta hän oikeasti on.

- MIKSI PELKKÄ PUKEUTUMINEN VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN VAATTEISIIN EI RIITÄ?
- Se ei riitä, koska kysymys ei ole "vastakkaisesta" sukupuolesta, vaan henkilö oikeasti ON aivoiltaan ja identiteetiltään muuta kuin miltä hän näyttää ulospäin ja miksi kätilö on hänet määritellyt. Transvestismi eli pukeutuminen vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin on aivan eri asia ja transvestiitit ovat identiteetiltään sitä, mitä heidän fyysiset sukupuolitunnusmerkkinsä antavatkin ymmärtää ja heidän pukeutumisensa on välillä ikään kuin leikkiä sukupuolirooleilla sekä oman persoonan erilaisten piirteiden ilmaisemista roolirajoja rikkoen.
Hyvin moni ts kokeilee ensin pelkkää pukeutumista ja monet toivovatkin, että kysymys olisi vain siitä eli ettei tarvitsisi lähteä raskaaseen korjausprosessiin.

- Kysymys?
- Vastaus....

- Kysymys?
- Vastaus....

- Kysymys?
- Vastaus....

- KYSYMYS?
- Vastaus....

- Kysymys?
- Vastaus....

- Kysymys?
- Vastaus....

- Kysymys?
- Vastaus....

 

Copyright © 2008. Design by Free Web Templates

Copyright © 2009. All texts by Potilasyhdistys Trasek ry